Musiikkiviikkojen ohjelma julki!

Oulaisten Musiikkiviikot 31.10.-21.11.2021

Oulaisten Musiikkiviikkojen monipuolisen ohjelman muodostaa tuttuun tapaan klassisen musiikin, jazzin, kansanmusiikin sekä lastenmusiikin konsertit, joita täydentävät viihteen kärkinimet.

Oulaisten 35. Musiikkiviikot käynnistyy sunnuntaina 31.10.2021 yläkoulun salissa, kun lavalle nousee Markku Aro & Diesel. Yleisöllä on loistava tilaisuus päästä kuulemaan kattava läpileikkaus pitkän ja menestyksekkään tien kulkeneen Aron tuotannosta. Viime syksynä peruuntuneista isoista konserteista ohjelmistossa on säilytetty myös odotetut Mokoman, Erinin ja lastenmusiikkiyhtye Mutaveijareiden konsertit. Mutaveijareiden kanssa lavalla nähdään myös Oulaisten Suuri Lapsikuoro.

”He kävelivät rinnan” -konsertissa Merkuriussalissa kuullaan kantaesitys Outi Tarkiaisen Naarasäiti-laulusarjan mezzosopraano-kamarimusiikkiversiosta. Esiintyjäjoukkoa tähdittää yksi kysytyimmistä suomalaisista mezzosopraanoista Virpi Räisänen sekä Kokkola-kvartetti. Merkuriussalissa esiintyvät myös mm. Zen Cafe-yhtyeen kautta tutuksi tullut raahelaislähtöinen Samuli Putro sekä mystisiä joikuja esittävä VILDÁ.

Makuja ja musiikkia -iltaa vietetään tällä kertaa Amerikka-teemalla. Musiikista vastaa Henry Ojutkangas. Makuja ja musiikkia -tapahtuman liput tulevat myyntiin syksymmällä fyysisen lipunmyynnin alkaessa. Lipunmyynti netissä pyritään aloittamaan Lipputoimiston kautta vielä ennen juhannusta.

Ohjelma kokonaisuudessaan on nyt julkaistu täällä nettisivuillamme!

Lisätietoja:

Kulttuurituottajat
Tuula Aitto-oja, puh. 044 479 3239
tuula.aitto-oja@oulainen.fi
Anna Koivukangas, puh. 044 479 3268
anna.koivukangas@oulainen.fi