Mokoma edustaa musiikkiviikkojen raskaampaa sarjaa

Lappeenrannasta alun perin lähtöisin oleva Mokoma on musiikkiviikkojen viidennen konsertin esiintyjä. Maan eturivin metallibändeihin kuuluva yhtye nousee yläkoulun lavalle keskiviikkoiltana. Ensimmäiset albuminsa Mokoma julkaisi jo 22 vuotta sitten ja yhdestoista studioalbumi Ihmissokkelo julkaistiin helmikuussa 2020 juuri ennen pandemian alkua. Levynjulkaisukiertue keskeytyi neljän keikan jälkeen ja kuluneiden lähes kahden vuoden aikana yhtye on päässyt soittamaan vain muutaman keikan. Kuluvan syksyn kiertue onkin saanut nimekseen Varmat päivät. Mokoman trash-metalliin nojaava materiaali on saavuttanut suuren yleisön ja yhtye kuuluu rock- ja metalllifestivaalien päälavojen vakionimiin.

Mokoman perustaja, laulaja ja pääasiallinen lauluntekijä on Marko Annala, joka tunnetaan muun muassa erikoisesta laulutyylistään. Viime vuosina Annala on profiloitunut myös kirjailijana. Annalan lisäksi bändissä soittavat Tuomo Saikkonen, Santtu Hämäläinen, Janne Hyrkäs ja Kuisma Aalto.

Mokoma