Musiikkiviikkojen syksyn 2022 ohjelmisto on valmis!

Oulaisten Musiikkiviikkojen 36. vuosi pitää sisällään useita juhlakiertueita. Finland Festivals -ketjuun kuuluva tapahtuma käynnistyy sunnuntaina 30.10. Merkuriussalissa, kun lavalle nousee 10-vuotisjuhlakiertueen merkeissä Oulaisista lähtöisin oleva popkanteletar Ida Elina.  

Ensimmäisen viikon ohjelmistoon kuuluu niin klassista musiikkia kuin jazzia. Tuolloin esiintymään tulee 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri solistinaan sopraano Virva Puumala. Kirkkokonsertissa kuullaan muun muassa J.S. Bachin ja P. Vasksin sävellyksiä Haapaveden kamariorkesterin ja Jokilaaksojen oratoriokuoron esittäminä. Kiinnostavaa kansainvälistä väriä nähdään jazzkonsertissa, jossa Merkuriussalin lavalle nousee seitsemän ranskalaismuusikon ja pianisti Aki Rissasen muodostama kokoonpano GRIO (Grand Imperial Orchestra).Yhtye pitää myös yleisölle avoimet harjoitukset samana iltapäivänä.

Musiikkiviikkojen toisen viikon käynnistää näyttelijä Vesa Vierikon ja kitarataituri Petri Kumelan näyttämöteos Harmo ja Minä. Makua ja Musiikkia -illan teemana on tänä vuonna Balkan. Musiikista tapahtumassa vastaa haitaritaiteilija Teija Niku. Yhtenä viikon kruunuista nähdään yläkoulun salissa akustisesti esiintyvä, upeaääninen Diandra. Viikon päättää isänpäivän konsertti Merkuriussalissa, esiintyjänä legendaarinen instrumentaalibändi Piirpauke.

Musiikkiviikkojen päätösviikolla yläkoulun salissa nähdään ensimmäistä kertaa Oulaisissa esiintyvä, toivottu Anssi Kela. Lisäksi ohjelmistoa värittävät kovassa nosteessa oleva Arppa ja virtuoosimainen huuliharppuyhtye Sväng, joka esiintyy myös alakoululaisille. Musiikkiviikkojen päätösviikonloppuna Oulaisten Suuri Lapsikuoro esiintyy kansanmusiikkiyhtye Freijan kanssa yläkoulun salissa ja Trio Lauriala-Latvala-Ylönen Merkuriussalissa.

Vuoden 2022 visuaalisen ilmeen teoskuvaksi on valittu Lotta Nevanperän teos ”Soi kirottu jazz”.

Lisätietoa konserteista päivittyy Ohjelma-sivulle.

Lipunmyynnnin avautumisesta tiedotetaan myöhemmin.


Kulttuurituottaja
Anna Koivukangas
P. 044 4793 268
anna.koivukangas@oulainen.fi

Puheenjohtaja, sivistys- ja kulttuurijohtaja
Ari Sarpola, puh. 044 4793 240
ari.sarpola@oulainen.fi