Von Hertzen Brothers avaa Oulaisten Musiikkiviikot 

Von Hertzen Brothers

Tänä vuonna 39. kerran järjestettävät Oulaisten Musiikkiviikot saavat jyhkeän avauksen, kun Merkuriussalin lavalle astelee Von Hertzen Brothers. Vuonna 2001 perustettu VHB voidaan luokitella oman tyylilajinsa kivijalaksi nykypäivän suomalaisella musiikkikentällä. 

Progressiivis- ja eeppissävyiseen rockiin tuotantonsa painottanut yhtye tarjoaa illan aikana akustisia sovelluksia niin tunnetuimmista kuin harvemmin yleisölle esitetyistä kappaleista. Veljesten Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin ohella kokoonpanossa esiintyy myös multi-instrumentalisti Markus Pajakkala. Oulaisten konsertti on samalla kolmetoista paikkakuntaa kattavan erikoiskiertueen päätöskonsertti. 

Useaan otteeseen kultaa myynyt VHB on vuosien saatossa julkaissut yhdeksän studioalbumia, kokoelmalevyn ja livealbumin. Viime vuosikymmenellä yhtye suuntasi tuotantoaan toden teolla kansainvälisille markkinoille ja kiersi sen myötä useaan otteeseen Euroopassa. Vuonna 2013 julkaistulla Nine Lives albumillaan VHB kipusi sijalle 31. Britannian albumilistalla. Levyn ensimmäinen single Flowers And Rust voitti Britannian Progressive Music Awardseissa ”Anthem Of The Year”-palkinnon. 

AIKAsu 26.10.2025 klo 18:00 Kesto 2 x n. 60 min
Konsertissa on väliaika – väliajalla palvelee Törmänhovin kahvio
PAIKKAMerkuriussali Kosteenkatu 1

Liput