Osallistu Musiikkiviikkojen kävijäkyselyyn!

Olemme avanneet nettiin Musiikkiviikkojen vuoden 2023 kävijäkyselyn. Oulaisten Musiikkiviikoille osallistui jälleen yli 3000 ihmistä yhdeksän tapahtumapäivän ja koululaiskonserttien aikana. Tapahtumakävijöiden palautteen avulla toivomme saavamme selville, mitä jo pitkään järjestetyltä tapahtumalta toivotaan tulevaisuudessa, missä tänä vuonna onnistuttiin ja missä meillä olisi parannettavaa. Keräämme palautetta myös osallistumisen esteistä, joten voit vastata kyselyyn, vaikka et olisi syystä tai toisesta …

Tiedote: Pohjoisen taivas -konsertti peruuntuu

Kriittinen määrä Välke-kuoron laulajista on sairaana. Oulaisten Musiikkiviikkojen ”Pohjoisen taivas” -konsertti sunnuntaina 19.11. on tämän vuoksi peruttu. Lipun ostaneisiin ollaan yhteydessä joko Lippupiste.fi -toimistosta tai Oulaisten Musiikkiviikkojen lipunmyynnistä. Lisätietoja tarvittaessa musiikki@oulainen.fi  tai puh 044 4793 259 tai 044 4793 268 Oulaisten Musiikkiviikot pahoittelee tilannetta ja toivottaa laulajille pikaista paranemista!

Pohjoisen taivas -konsertti päättää Musiikkiviikot

Välke laulaa konsertissa luonnon ihmeellisyyksistä  Konsertti on Välkkeen kannanotto tämänhetkiseen ilmastokeskusteluun ja luonto on keskiössä tässä Musiikkiviikkojen päätöskonsertissa ensi sunnuntaina 19.11. klo 15.00. Musiikki vie kuulijat katselemaan tähtitaivasta, revontulten leikkiä, suloisen kesäpäivän tunnelmaa ja lapintiiran lentoa. Merkillinen pieni lapintiira voi elää jopa 30-vuotiaaksi ja elämänsä aikana lintu saattaa muuttomatkoillaan lentää neljääkin edestakaista kuuhun ulottuvaa matkaa …

OP Suomenselkä tarjoaa lastenkonsertin!

Oulaisten Musiikkiviikoilla soi lastenmusiikki! Unohtumattomat Lastenlaulut – Georg Malmstén -juhlakonsertti juhlistaa suomalaisen lastenmusiikin uranuurtaja Georg Malmsténia ja hänen tuotantoaan. Konsertissa kuullaan Malmsténin rakkaimpia lastenlauluja solisteina suomalaiset huippuartistit Arja Koriseva ja Aki Hietala. Malmsténin kynästä ovat lähtöisin monet ikimuistoiset lastenlaulut kuten Mikki Hiiri -laulut, Lasten liikennelaulu, Hyljätty nukke ja Karhunpoika sairastaa. Nämä molli-Jorinakin tunnetun Malmsténin iki-ihanat …

Loppuunmyyty 4 pientä annosta täyttää Merkuriussalin!

Oulaisten Musiikkiviikot jatkuvat Merkuriussalissa, jonka lavalla nähdään musiikkikomedia 4 pientä annosta. Esitys sisältää illallisen yhdelle ja kolme muuta elämystä. Näyttelijöinä toimivat Martti Suosalo ja Lotta Kuusisto sekä pianon ääressä toimii Iiro Rantala. Martti Suosalo taipuu erilaisiin rooleihin hovimestarista nuotinkääntäjään, kun taas Lotta Kuusisto pitää huolta proseduureista. Iiro Rantala puolestaan näyttäytyy erilaisissa rooleissa pianopedagogista sankarisolistiin.  Martti …

Isänpäiväkonsertissa kuullaan Meta4-jousikvartettia

Meta4 on yksi Suomen menestyneimpiä jousikvartetteja. Vuonna 2001 perustetun kvartetin ura käynnistyi Moskovassa vuossa 2004 järjestetyn Dmitri Šostakovitš – kilpailun voitolla. Laajaa kansainvälistä uraa tekevä Meta4 –kvartetti on voittanut vuonna 2007 Josep Haydn –kilpailun ja saanut samana vuonna Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnon tunnustuksena kansainvälisestä menestyksestään. Maailmankiertueiden ja levytysten ohessa Meta4 on kahminut itselleen tunnustuksia ja palkintoja. …

”Kaikki pikkuset vengauksetkin” – Toivo Kuulan keräysmatkat soitten ja lakeuksien mailla

Keskiviikkoiltana Oulaisten kirkossa helähtävät vanhat eteläpohjalaiset kansanlaulut ja -sävelmät.  Jo 1900-luvun alussa Karjala ja Savo olivat vakiinnuttaneet maineensa rikkaina laulumaina. Eteläpohjalaiset ylioppilaat ja kotiseututyöstä innostuneet halusivat osoittaa, ettei Pohjanmaa jää yhtään huonommaksi. Keväällä 1907 Etelä-Pohjanmaan kotiseutuyhdistys päätti lähettää stipendiaatin keräämään kansanlauluja ja tehtävään valittiin 50 markan apurahalla musiikkiopistolainen Toivo Kuula, joka oli jo kesällä 1905 …

Elokuvamusiikkia ja Maisemakuvia Suomesta Anssi Tikanmäen orkesterin esittämänä

Oulaisten Musiikkiviikoille lauantaina 4.11. saapuva Anssi Tikanmäen orkesteri (ATO) soittaa instrumentaalista musiikkia yhdistellen eri musiikkityylejä, kuten kansanmusiikkia, klassista, jazzia ja rockia. Orkesterin omintakeinen musiikki koostuu Anssi Tikanmäen selkeän melodisista sävellyksistä. Kokoonpanossa soittaa Anssi Tikanmäki kosketinsoittimilla, Eljas Tikanmäki kosketinsoittimilla ja rummuilla, Masa Orpana saksofoneilla, Eemil Tikanmäki kitaralla ja viululla sekä Juuso Nordlund bassolla. ATO sai alkunsa …

Guardia Nueva ja Jarkko Ahola tunnelmoivat yläkoulun salissa

Oulaisten Musiikkiviikoilla konsertoiva Guardia Nueva on keskipohjalainen viihdeorkesteri, joka esittää argentiinalaista sekä suomalaista tangomusiikkia. Näiden ohella orkesteri esittää myös viihdemusiikkia, elektrotangoa ja kirkkomusiikkia. Guardia Nueva on tunnettu valovoimaisesta esiintymisestään, kekseliäistä sovituksistaan sekä lahjakkaista soittajistaan.  Solistina Musiikkiviikkojen konsertissa toimiva Jarkko Ahola on tullut tunnetuksi Teräsbetoni-metalliyhtyeen solistina ja basistina. Ahola on myös soittanut muissa yhtyeissä, kuten Northern …

Suomalaista kansanmusiikkia Hyperborean svengaamana!

Oulaisten Musiikkiviikkojen toisessa konsertissa nähdään ja kuullaan taitavista kansanmuusikoista koostuva Hyperborea. Vuonna 2002 perustettu kansanmusiikki yhtye on tunnettu ainutlaatuisesta musiikistaan ja vangitsevasta live-esiintymisestään. Yhtyeen musiikki yhdistelee eri tyylilajeja niin polkkia, sottiiseja kuin polskia luoden samalla oman tunnistettavan äänensä musiikin kentällä. Hyperborean muusikot esittävät suomalaista kansanmusiikkia armottomalla svengillä ja herkästi tulkiten. Huomiota yhtye on saanut muun …