Anssi Kela ensimmäistä kertaa Oulaisissa!

Lähes jokaisen suomalaisen tuntema Anssi Kela nousi ensimmäisen kerran julkisuuteen Pekka ja Susi -yhtyeessä, joka voitti Rock SM -kilpailun vuonna 1993. Pekka ja Susi -yhtyeen hajottua vuosituhannen lopussa Kela suuntasi soolouralle. Hänen debyyttialbuminsa Nummela on yksi Suomen myydyimpiä kotimaisia albumeja. Uransa aikana Kela on myös säveltänyt ja sanoittanut kappaleita muille artisteille, toiminut sessiomuusikkona ja tuottajana sekä soittanut useissa eri kokoonpanoissa. Hänet on palkittu viidellä Emma-palkinnolla, edellisen kerran helmikuussa 2019 hänen voitettuaan Erikois-Emman.

Kelan suosituin albumi on vuonna 2001 julkaistu Nummela, joka sisältää muun muassa kappaleet Puistossa, Mikan Faijan BMW ja Milla. Muita tunnettuja kappaleita Kelalta ovat 1972 ja Levoton tyttö. 1972 on Kelan tunnetuin kappale ja myös hänen syntymävuotensa. Kappale kertoo Kelan lapsuuden ja nuoruuden ystävistä ja heidän tarinoistaan, eli 1972 ikäluokasta. Uusin single Lokakuu on julkaistu syyskuussa 2022. Kela oli myös Vain elämää -ohjelmassa kausilla 4 ja 12.

Artikkelin kirjottivat Oulaisten lukion kuuntelukurssin opiskelijat

AIKA: tiistai 15.11.2022 klo 19 (kesto noin 90 min)
PAIKKAYläkoulun sali, Oulaistenkatu 58

Liput 35 / 30 €