Kohti Oulaisten Musiikkiviikkoja 2023!

Esivalmistelu tulevan syksyn konsertteihin käy kiivaana ja myös nettisivumme päivittyvät parhaillaan kohti uutta ilmettä ja ohjelmistoa. Ohjelmistomme ytimessä ovat jälleen klassisen musiikin, jazzin, kansanmusiikin sekä lastenmusiikin konsertit, joita täydentävät viihteen kärkinimet. 

Ohjelmiston suunnittelusta ovat vastanneet musiikkiviikkojen työryhmän jäsenet Ari Sarpola (pj.), Anna Koivukangas (kulttuurituottaja), Henna Hannula, Henna Nabb, Johanna Räisänen sekä Jokihelmen opiston edustajana Arto Leponiemi ja Jokilaaksojen Musiikkiopistoa edustava Tarvo Kantola.  

Vuoden 2023 Oulaisten Musiikkiviikkojen kaikille avoin ohjelman julkistustilaisuus järjestetään Maanantai Mallillaan: Kultturelli kesänavaus -tapahtuman yhteydessä klo 18 Penttilän talolla (os. Putilankatu 1). Lehdistölle avoin tilaisuus ennen tapahtumaa klo 17. 

Musiikkiviikkojen ohjelman julkistuksen lisäksi tapahtuman ohjelmassa on musiikkia, sanataidetta, kuvataidetta ja tarjoilua. Yhteistyössä Oulaisten Kulttuurin Tuki ry ja Oulaisten Valovoima ry. 

Lisätietoja: Kulttuurituottaja Anna Koivukangas anna.koivukangas@oulainen.fi Puh. 0444793268