
Oulaisten Musiikkiviikkojen monitaideviikonloppu käynnistyy perjantaina Soihtulassa tanssitaiteen merkeissä. Illan teos In the Waning Light III on koreografi Milla Koistisen ja äänisuunnittelija Paul Valikosken toteuttama installaatiomainen näyttämöteos.
Oulaisista ja Haapavedeltä lähtöisin oleva Koistinen työskentelee nykyisin Berliinin ja Helsingin välillä. Oulaisissa nähtävä noin puolen tunnin mittainen teos on Koistisen ja Valikosken alkuperäisteoksesta työstämä installaatio.
Teoksen lähtökohtana ovat luonnossa tapahtuva kehollinen havainnointi sekä lähtemisen, katoamisen ja luopumisen teemat. Se luo tilan keskittymiselle ja hidastamiselle ja kutsuu katsojan avautumaan aistihavainnoille. Teos tarkastelee, mitä luonnosta ja sen aistimisesta voidaan tuoda teatteritilaan. Ornitologinen näkökulma tuo kokonaisuuteen myös lintujen maailmaan liittyviä havaintoja.
In the Waning Light III avaa Musiikkiviikkojen monitaiteisen viikonlopun, joka tuo Oulaisiin tanssin lisäksi ympäristötaidetta, näyttelyitä, valoa, tulta ja musiikkia.
AIKA: Pe 6.11.2026 klo 19 (kesto: n. 30min)
PAIKKA: Soihtula Soihtulankatu 4
Liput 15 € / 12 €
Kieli: suomi/englanti
Huom, esityksen luonteen vuoksi rajallinen määrä paikkoja!
Esitys sopii myös lapsille